Porvoon Taekwondo

Yleistä

Taekwondo on Korealainen itsepuolustus ja taistelulaji. Taekwondo tarkoittaa suomeksi jalan ja käden taitoa/tietä (tae = jalka, kwon = käsi, do = tie/taito. Nimen alkuosat kuvastavat itsepuolustusmenetelmää, joka hyödyntää monipuolisesti koho kehoa. Nimen viimeinen tavu (do) korostaa taekwondon henkistä puolta. Erityisesti Koreassa laji on paljon laajempi osa kulttuuria kuin vain urheilu- tai kamppailulaji, mutta myös länsimaiset harrastajat voivat hyötyä esimerkiksi taekwondon itsekuria, keskittymiskykyä ja moraalista harkintakykyä kehittävistä vaikutuksista.

Taekwondon aloittaminen ei vaadi yliluonnollista notkeutta tai huippu-urheilijan kuntoa. Päinvastoin, ihmiset yleensä yllättyvät taekwondoa kokeillessaan huomatessaan, miten nopeasti he edistyvät. Taekwondo perustuu kehon luonnollisiin reaktioihin ja liikeratoihin – siksi se on nopeasti opittavissa. Taekwondon tekniikat on suunniteltu harjoittamaan vartalon kaikkien osien hallintaa, kohentamaan ryhtiä ja edistämään nivelten liikkuvuutta. Taekwondon harjoitteleminen auttaa myös liiallisen stressin purkamiseen, koska ihminen voi rauhassa keskittyä pelkästään fyysiseen tekemiseen jättäen huolensa hetkeksi sivuun.

Taekwondo on myös urheilu- ja olympialaji. Sen suosion takaavat kehittyneet ottelusäännöt ja turvalliset suojukset. Se tarjoaa sopivan sarjan sekä naisille, että miehille kokoon katsomatta. Taekwondo tarjoaa erityisen vauhdikasta ja monipuolista katseltavaa kaikille kamppailu-urheilusta kiinnostuneille.

Taekwondossa edetään vyöasteittain valkoisesta vyöstä mustaan. Vyöt on jaettu kup-arvoihin siten, että valkoinen vyö on 9 kup:n arvoinen, ja mustaan vyöhön edettäessä kup-arvot laskevat. Mustan vyön arvot lasketaan daneissa 1 – 9. 10 danin arvo voi olla vain yhdellä henkilöllä kerrallaan. Harrastajan tiedot ja taidot testataan erikseen järjestetyssä vyökokeessa, jossa vyöarvo määräytyy.

Laji sisältää myös vahvan filosofisen taustan, budon joka kasvaa harrastajan ankaran harjoittelun sekä ajan myötä. Tämä kiteytyy kuudeksi elämänohjeeksi, joita tulisi noudattaa kaikissa elämän tilanteissa. Näitä ovat käytös, vaatimattomuus, kärsivällisyys, uhrautuvaisuus, kunnioitus, mielen ja kehon puhtaus. Pidemmälle ehtinyt harrastaja on tasapainoinen ja harkitseva ihminen, omaa hyvän itseluottamuksen ja elää tasapainossa itsensä ja ympäristönsä kanssa. Tosiasiassa Taekwondon harrastaja ei aloittamisen jälkeen valmistu milloinkaan, vaan siitä kasvaa elämäntapa, jonka mukaan harrastaja elää matkansa viimeiseen hetkeen asti.

Historia

Taekwondon synty sijoittuu arviolta n. 2000 vuoden taakse Korean niemimaalle. Tuolta ajalta löydetyissä hautamaalauksissa kuvataan nykyistä taekwondoa muistuttavia itsepuolustustekniikoita. Myöhemmin Koreassa alueella eri valtakunnat kävivät sotia, joissa hyvistä lähitaistelutaidoista oli hyötyä. Lähialueiden taistelutekniikoista saatiin vaikutteita, tapoja ja filosofioita korealaiseen tekniikkaan, millä oli suotuisa vaikutus Taekwondon kehitykseen.

Japanin miehittäessä Korean 1910, korealaisten taistelutaitojen harjoittaminen kiellettiin, jotta niitä ei käytettäisi vallankumouksen merkeissä. Silti japanilaisia kendoa ja judoa opetettiin koululaisille, mikä vaikutti myös taekwondon kehitykseen. Lajin harrastaminen ei siis suinkaan loppunut, vaan sitä harjoiteltiin salassa miehittäjiltä mm. itsenäisyys- ja vapautusarmeijoiden piirissä.

Toisen maailman sodan ja Japanin miehityksen loppuessa 1945, vapautui kamppailulajien harjoitteleminen Korean niemimaalla. Eri kamppailulajikouluja syntyi suhteellisen nopeasti, näistä ensimmäisiä olivat Chungdo Kwan, Song Moo Kwan, Jidokwan, Chang Moo Kwan sekä Moo Duk Kwan. Vuonna 1961 eri koulut allekirjoittivat yhdistymisasiakirjan, jonka seurauksena perustettiin Korean Tae Soo Do Liitto. Vuonna 1965 yhdistyksen nimi muutettiin Korean Taekwondo Liitoksi (Korea Taekwondo Association). Taekwondo nimettiin korean kansallisurheiluksi vuonna 1971 ja seuraavana vuonna perustettiin maailman taekwondon päämaja Kukkiwon. Edelleen vuotta myöhemmin (1973) perustettiin World Taekwondo Federation (WTF) ja saman vuonna pidettiin myös ensimmäiset taekwondon maailman mestaruuskilpailut Soulissa. Korean Taekwondo -liitto (KTA) päätti 8.1.1977, että ainoa virallinen Dan-todistus on Kukkiwonin myöntämä sertifikaatti.

Vuonna 1980 taekwondo hyväksyttiin olympiakelpoiseksi lajiksi ja vuonna 1988 taekwondo olikin esittelylajina Soulin olympialaisissa. Tähän päivään mennessä on taekwondo kaiken kaikkiaan esiintynyt olympialaisissa viisi kertaa, kahdesti esittelylajina (1988 ja 1992) sekä kolmesti virallisena lajina (2000, 2004 ja 2008).

Suomeen taekwondo saapui vuonna 1979 Mestari Hwang, Dae Jinin tuomana. Mestari Hwang on itse aikanaan ollut yhden taekwondon alkuperäiskoulun Jidokwanin oppilaita. Ensimmäiset seurat perustettiin hänen toimestaan Klaukkalaan, Helsinkiin, Lahteen ja Turkuun. Mestari Hwangin vaikutuksesta Suomeen saapui myös muita korealaisia kamppailulajiopettajia, näistä taekwondoa opettamaan tulivat mm. Park Jong Man, Chun Dong Kun. Molemmat opettivat lajia Suomessa lähes kymmenen vuotta ja heillä on edelleenkin lukuisia aktiivisia oppilaita jatkamassa taekwondon harjoittelua.

Perustekniikka

Taekwondossa kaikki alkaa perustekniikasta, joka voidaan karkeasti jakaa seisontoihin, askeliin, torjuntoihin, iskuihin, lyönteihin ja potkuihin. Seurassamme harjoitellaan tekniikoiden perusteita heti alkeiskurssista lähtien, josta sitten siirrytään vaativampiin tekniikoihin aina vyöasteen mukaisesti.

Perustekniikkaa voidaan harjoitella esimerkiksi muodossa tai parin kanssa. Tekniikoita voidaan tehdä sekä ilmaan että kohteeseen aina harjoitteesta riippuen. Parin kanssa tehtävät askelottelut tarjoavat turvallisen tavan lähteä soveltamaan opittuja tekniikoita. Kaikki soveltava harjoittelu taekwondossa pohjautuu vahvaan perustekniiseen osaamiseen.

Poomsae

Liikesarjat eli koreaksi poomsae ovat yhdistelmiä peräkkäisistä taekwondon perustekniikoista, joiden avulla harrastaja voi harjoitella kamppailua kuvitteellista vastustajaa vastaan. Ne kehittävät tekniikoiden puhtautta, rytmiä ja voimantuottoa sekä kehonhallintaa ja koordinaatiota. Poomsae-harjoittelussa on tärkeää edetä askel kerrallaan, jotta kunkin liikesarjan merkitys avautuu ennen siirtymistä vaikeampaan. Liikesarjoissa voi kilpailla harrastajatasolta aina MM-tasolle asti. Värivöille on kahdeksan Taeguk-liikesarjaa ja mustavöisille yhdeksän Yudanja-liikesarjaa. Näiden lisäksi harjoittelemme seurassamme myös mm. Gi Chu liikesarjoja.

Kyorugi

Ottelu eli koreaksi kyorugi on vastustajan kanssa käytävää kamppailua. Se voi olla ennalta määrättyä askelottelua tai sitten täysin vapaata. Taekwondon kilpaottelussa täyskontakti on sallittu ja otteluissa nähdäänkin usein nopeita ja kekseliäitä potkuja. Tarkoituksena on saada pisteitä vastustajan panssariin kohdistuneista potkuista tai lyönneistä sekä päähän kohdistuneista potkuista. Harjoitteluun sisältyy muun muassa otteluliikkumisen, potkujen tehokkaan tekotavan sekä ottelutaktiikan, ottelunkulun opettelua. Taekwondon kilpaottelu sai olympialajin statuksen vuonna 2000.

Hosinsul

Taekwondon itsepuolustus eli koreaksi hosinsul on aseetonta puolustautumista vastustajaa vastaan taekwondon perustekniikoita soveltaen. Parhaimmillaan hosinsul-taidot mahdollistavat puolustautumisen ilman, että vastustajaa vahingoitetaan pahasti. Hyökkäystilanteita saattaa pystyä ennakoimaan ja välttämään tai hyökkääjää puhumalla rauhoittamaan tai ennättää poistua paikalta ennen hyökkäystä. Itsepuolustuksen harjoitteleminen on suotavaa sekä oman turvallisuuden kannalta, koska moni lamaantuu hyökkäystilanteessa. Tilannestressi voi saada aikaan ylireaktion. Itsepuolustuksen harjoittelu opettaa reagoimaan riittävän ajoissa oikealla tavalla ja se antaa myös tervettä itseluottamusta. Turvallisesti toteutetuissa itsepuolustusharjoituksissa voi löytää tekniikkavalikoimaan ne tekniikat mitkä sopivat luontevimmin itselle olipa ikä, sukupuoli tai muu tekijä mikä tahansa.

Kyukpa

Kyukpa eli murskaus on menetelmä, jolla taekwondo-oppilas voi testata tekniikoidensa voimaa, nopeutta, tarkkuutta ja rohkeutta. Sopivia materiaaleja ovat esimerkiksi laudat ja tiilet. Yleisimmät murskauksessa käytettävät vartalon osat ovat nyrkki, kämmensyrjä, jalan ulkosyrjä, päkiä tai kantapää. Murskauksen onnistuminen riippuu tekniikan nopeudesta, voimakkuudesta ja voiman oikeasta suuntaamisesta. Vaikka isku olisi kuinka nopea ja voimakas murskaus ei välttämättä onnistu, ellei voima suuntaudu oikealla tavalla murskattavan kohteen läpi. Tässä korostuu keskittymisen ja oikean asenteen osuus.

Murskausta ei ole hyvä harjoitella päivittäin, sillä keho joutuu siinä tarpeettoman suureen rasitukseen, mutta esimerkiksi lajinäytöksiin murskaukset tuovat näyttävyyttä, sekä yleisölle elämyksiä. Murskausta arvostetaan myös kilpailulajina maailmalla.  Kilpailla voi niin käsitekniikoissa, murskauspotkuissa (voima, korkeus, pituus) kuin nopeudessa tai murskausradalla. Kasvuikäisten murskausharjoittelussa tulee olla erityisen huolellinen, jolloin painopiste on oltava ehdottomasti taitomurskauksessa (vähän vastusta, vaativat tekniikat) eikä voimamurkauksessa (paljon vastusta, yksinkertaiset tekniikat).