Aloittelevat ottelijat

Tässä muutamia yleisiä ohjeita kilpailupäivään ja siihen valmistautumiseen.

Punnitus:

Jokaisen ottelijan on käytävä punnituksessa kilpailupäivänä. Jokainen ottelija on ilmoitettu johonkin painoluokkaan ja tämän luokan paino arvoa ei saa ylittää, muutoin ei pääse ottelemaan. Ennen punnitukseen menoa on suotavaa käydä WC:ssä ja ottaa päällysvaatteet pois (alusvaatteet jätetään päälle), jotta vaaka ei näytä liikaa ja pääsee varmasti haluamaansa ottelusarjaan.

Punnitusvaihtoehtoja on yleensä kaksi. Perjantai-iltana kaikki ottelijat saavat halutessaan käydä punnituksessa. Jos käy perjantaina, ei tarvitse käydä enää lauantaiaamuna punnituksessa. Lauantaina punnitus on ajoissa aamulla ja niin että heti aamulla punnitaan aamupäivän ottelijat ja myöhemmin iltapäivän ottelijat. Punnitusajat ja -sarjat ilmoitetaan aina kilpailukutsussa.  On suotavaa, että käy mahdollisimman nopeasti paikalle tultaessa punnituksessa ja ilmoittaa sitten asiasta valmentajalleen.

Otteleminen:

Itse kilpailut alkavat aamulla/iltapäivällä ja on suotavaa olla ajoissa paikalla. Ottelulistat saadaan vasta kilpailuaamuna, joten ennakkoon ei tiedetä milloin kukakin ottelija ottelee. Ennen ottelua ottelijan pitää ottaa itselleen lämpöä ja venytellä, jotta kun ottelu alkaa, on heti valmis kisailemaan. Lämmittelyssä auttavat valmentajat. Ennen ottelualueelle menoa on jokaisen ottelijan käytävä varustetarkastuksessa, jossa varmistetaan, että ottelijalla on kaikki tarvittavat suojavarusteet päällä. Yleensä varustetarkastuksesta jatketaan sitten suoraan ottelualueella. Tässäkin valmentajat avustavat.

Suurin osa ottelemiseen ja ottelualueella olemiseen ja muuhun siihen liittyvään oppii helpoiten ottelualueella. Tuomarit kyllä neuvovat aina kun siihen on tarvetta eikä heitä kannata pelätä.

Valmistautuminen:

Otteluvarusteet kannattaa pakata kassiin jo edellisenä iltana valmiiksi ja tarkistaa, että ne ovat ehjät (suotavaa olisi tarkistaa otteluvarusteet jo viikkoja aikaisemmin). Jokaiselta ottelijalta pitäisi löytyä seuraavat suojavarusteet itseltään: Valkoinen kypärä, hammassuojat, käsivarsisuojat, otteluhanskat, alapääsuoja, säärisuojat, sekä elektroniset jalkapöytäsuojat.  Jokaisen ottelijan pitää myös ottaa mukaansa pieni pyyhe sekä juomapullo, jotka annetaan valmentajalle ennen ottelun alkua.

Mikäli ottelijalla on useampi ottelu, saattaa otteluiden välillä olla pitkäkin tauko. Tällöin on hyvä olla jotain lämpimämpää vaatetta mukana, jonka voi laittaa hikisen puvun päälle, jottei vilustu.

Kilpailuissa on aina pukuhuoneet sekä peseytymistilat, joten kannattaa ottaa mukaan peseytymisvälineet, pyyhe ja puhtaat vaatteet. Omien otteluiden jälkeen on paljon mukavampi seurata otteluita puhtaissa vaatteissa (seuran logolla varustetuissa urheiluvaatteissa 😉 ), kuin märässä ja hikisessä ottelupuvussa. Omien otteluiden välillä ei tietenkään vaihdeta pukua.

Kilpailupäivä on pitkä, joten kannattaa ottaa mukaan omat eväät, pientä kevyttä purtavaa ja juomaa. Alueella on kahvila, joten varmuuden vuoksi voi ottaa muutaman kolikon mukaan.

Muuta:

Kilpailuihin lähdetään yhdessä seuran salin pihalta. Ilmoitattehan valmentajille jos tarvitsette kyytiä. Jos menette omalla kyydillä, niin ilmoittakaa valmentajille, jottei turhaan odotella teitä salilla.

Ottelutapahtumaa ei tarvitse jäädä katsomaan loppuun jos ei välttämättä halua (suositeltavaa olisi). Eli kun omat ottelut on käyty ja palkintojenjako suoritettu, saa lähteä pois kisapaikalta (ilmoittakaa valmentajille, että lähdette pois).

Nukkukaa hyvin ja syökää hyvin, jotta seuraavana päivänä jaksatte kilpailla ja on muutoinkin hyvä olo. Muistutuksena vielä, että kilpailupaikalla te edustatte Porvoon Taekwondoa, eli käyttäydytään kunnolla eikä sikailla!

Paikalla on kokeneita ottelijoita sekä valmentajia ja he kyllä neuvovat ja opastavat sinua kilpailupäivänä. Jos sinulle jäi jotain kysyttävää tai muuta mieltä askarruttavaa, kysy ohjaajilta harjoituksissa tai sitten ole yhteydessä seuran pääohjaajaan Ari Holmiin.

kisa_alue